Syksy on aluillaan ja kyyhkyjahdin myötä kausi avattu, kunnolla kausi alkaa kun koirat saa löysätä irti ja sorsajahti alkaa. Hirvijahti koko Lapissa alkaa tänä vuonna myös aikaisessa, kun jahti päätettiin jaksottaa kahteen osaan ja antaa hirvelle kuukauden kiimarauhoitus. Muutos oli mielestäni järkevä, eihän mitään muutakaan arvokasta riistalajia metsästetä sen lisääntymisaikana.
Jahtikaverini laskeskeli syksyn hirvenhaukkukokeita, joita järjestetään kiimarauhoituksesta huolimatta. Kokeita Lapin Kennelpiirin mukaan rauhoitusaikana on 37, kaikkiaan kokeita järjestään 65, mikä tarkoittaa, että 57% hirvenhaukkukokeista pidetään rauhoitusaikana, täten kiimarauhoitus sai uuden nimen: Kiimalaukotus. En sitten tiedä mikä rauhoitus se on, jos eläintä kuitenkin saa häiritä vapaasti. Eikö olisi parempi vaikka jatkaa koiran irtipitoaikaa jahtikauden ulkopuolella, vaikka Elokuun alusta lähtien, että kokeet saataisiin pidettyä ja koirat treenattua ja hirvet saisivat oikeasti lisääntyä rauhassa. Suomalainen metsästyslainsäädäntö alkaa pikkuhiljaa päästä sosiaalidemokraattisesta ajattelustaan ja näyttää kykenevän säätämään lakeja ja asetuksia ottaen huomioon erilaiset alueelliset erityispiirteet ja jopa metsästystavat. Silti virkamiesarmadan työkalupakissa näyttää olevan edelleen varsin yksipuoliset työkalut. Kieltämällähän kaikki ongelmat ratkeaa. Tällä kertaa ollaan kieltämässä haaskanpitoa karhunmetsästysaikana, koska karhunmetsästyksessä ravintohoukuttimen käyttö on jostain syystä kielletty. Ongelma siis on se, että karhunmetsästysaikana saa pitää haaskaa pienpedoille, mikä tekee porsaanreiän karhun ravintohoukuttimien käyttökieltoon. Virkamiehen päättelykyvyllä täytyy siis kieltää kaikki haaskat karhunmetsästysaikana, jotta laki ei tule rikotuksi. Pois lukien kuvaushaaskat, sillä nehän suorastaan ylläpitävät suurpetojen luontaista käyttäytymistä ja elättävät ainakin kourallisen ihmisiä tässä maassa. Päättävällä taholla on tainut unohtua, että karhu on aina menossa haaskalle tai sieltä tulossa. Vai kielletäänkö seuraavaksi karhuilta haaskan syönti metsästysaikana. Ensinnäkin, EU-tasolla on päätetty, että supikoira on erityisen haitallinen vieraslaji, ei riistalaji. Supikoira kannan tehokkaaseen harventamiseen kuuluu haaskanpito varsin oleellisena osana. Hyvin hoidetulla haaskalla pystytään pitämään supikoirapentueet pitkään koossa ja pienellä alalla, joka helpottaa niiden metsästystä erittäin paljon. Juuri karhunmetsästysaika on pentueiden poiston tärkeintä aikaa, jota nyt ollaan vaikeuttamassa todenteolla. Kesän ja alkusyksyn haaskanpito tehostaa myös kettukannan kurissa pitämistä. Mitäpä siitä välittämään, kunhan se karhun ravinnolla houkuttelu loppuu. Sijaiskärsijänä toimii aktiiviset pienpetometsästäjät ja Suomen luonto, karhun ravinnolla houkutteluun se ei juuri vaikuta. Tiedän heti useita keinoja tehdä sitä ilman haaskaa ja olemattomalla kiinni jäämisriskillä. Miksi edes säätää lakeja joita ei yhdenkään viranomaisen resurssit riitä valvomaan? Mikä ravinnolla houkuttelussa juuri karhunpyynnissä on niin väärin? Kysymyksiä joihin kaipaisin rationaalisia vastauksia. Tuntuu ihmeelliseltä, jos kerran halutaan metsästämällä vähentää jotakin eläinkantaa ja siihen myönnetään ministeriötasolta kaatolupia, miksi sen metsästämistä täytyy vaikeuttaa tarkoituksellisesti. Yksin lainsäätäjät sen tietää. Seuraavaksi on vuorossa vuotuinen kanalintujahdin säätelyperformanssi, jonka tarkoitusta ei ole vielä kansalaiset ymmärtäneet. Tunturissa on laskettu riekkolinjoja ja havupuualueella riistakolmioita. Laskentojen tuloksista tehdään kanta-arviot joiden perusteella päätetään mitä metsästetään, missä ja minä aikana. Riistatutkimus ja laskennat ovat tärkeitä ja hyödyllisiä, mutta kai tässä vaiheessa voitaisiin jo todeta, että turha säätely ja pyyntiaikojen kanssa kikkailu ei vaikuta lintukantoihin millään tavalla. Kanalintukannat kasvaa ja kuolee, teki virkamies mitä vain. Voitaisiin hetkeksi pysähtyä miettimään, että mihin se säätelyporno vaikuttaa. No aluksi ihan kaikkeen. Alkaen ihmisten loma- ja työjärjestelyistä ja päättyen matkailuelinkeinon piinaamiseen. Koitapa myydä metsästyslomaa, kun Jeesuksen veljenpoikakaan ei tiedä saako minnekään lupia tulevana syksynä. Eikö voitaisi muuttaa Metsähallituksen lupapolitiikkaa ja Riistakeskuksen turhaa säätelyä kaikessa ennakoimattomuudestaan, hankaluudestaan ja toimimattomuudestaan vastaamaan nykytarpeita. Homma ei olisi kovinkaan hankala, jos halua toteuttamiseen olisi. Siirtyminen ns. Tageihin, eli saalismerkintään olisi helpoin konsti. Eli käytännössä metsästäjä saadessaan vaikka metson saaliiksi, laittaisi välittömästi linnun kaulaan saalismerkin. Tagi olisi voimassa määräajan, eli periaatteeessa vaikka koko metsästysajan, jonka aikana sillä saa metsästää yhden kanalinnun. Metso tagi voisi olla kalliimpi ja riekko tagi halvempi. Tagimyyntiin ilmoittauduttaisiin hyvissä ajoin, vaikka kesäkuun alussa. Ensimmäisenä myytäisiin matkailuyrittäjille tietty määrä tageja, oli lintukanta miten huono hyvänsä. Yksittäinen metsästäjä syöttäisi eräluvat-sivuston luvanhakusarakkeeseen metsästäjänumeronsa ja tagimäärän jonka on valmis lunastamaan, laskentojen jälkeen myydään lupia ensimmäiselle jaksolle (10.9-10.10) jos kanta on huono, vaikka yksi tagi per metsästäjä, eikä lupia enää loppu syksylle myytäisi. Monikaan ei lähde tyhjiä kairoja yhden linnun takia polkemaan ja lupa jäisi lunastamatta. Kuitenki ne kellä on palava tarve päästä ulkoiluttamaat asettaan tai koiriaan saa sen yhden tagin edes alibiksi "jahtireissulle". Eikä niitä lintuja kaira anna jos ei ole mistä antaa. Lisäksi lupia tulisi myydä vain erämaa-aluille, kun kanta on oikeasti alhaalla. Se tukisi paikallista yrittämistä ja nostaisi kynnystä lähteä jahtiin. Myös karttaan katsominen kannattaa aina aika ajoin. Lappi on varsin suuri ja tieverkko harvassa, ei ole mitään väliä jos IIjärventien tai Näkkäläntien varresta ammutaan joka syksy joka ainoa riekko, kartan kun avaa niin huomaa, että ympärillä on pelkkää tietöntä erämaata. Vaikka kaikki Lapin kopterit lennäisi yötä päivää koko syksyn kairaan metsästäjiä, jäisi suuret alueet täysin vaille metsästyspainetta. Kannan ollessa huipussaan, niin kuin riekkokanta syksyllä 2015, on naurettavaa myydä kolmen riekon lupia kun tunturit notkuu riistaa. Kun tavaraa on mistä ottaa ja sitä myös saa, tulisi myydä tageja niin paljon kuin ihmiset ovat niitä valmiita ostamaan ja hintojen tulee olla halpoja. Niin kuin diagrammit näyttävät, ei kantaa metsästämällä romahtamaan saa, tulee tauti tai halla mikä leikkaa huiput terävällä veitsellä ja taas päästään säätelemään aikoja ja lupamääriä. Jokaiseen lupaan sisältyisi myös saalisilmoituspakko, näin saataisiin oikeasti tarkkaa dataa metsästysksen vaikuttamisesta lintukantoihin. Myös paikkakuntalaiset, jotka nauttivat vapaasta metsästysoikeudesta velvoitettaisiin käyttämään tageja ja antamaan saalisilmoituksen. Valvonta olisi helppoa ja saalistilastointi automaattista. -Jussi
0 Comments
Esikoirien ja ihmisen tie kohtasi jo 40 000 vuotta sitten, koiraksi (Canis lupus famialiaris) susieläimet muuntautuivat jo yli 10 000 vuotta sitten. Epäilemättä vahtimisen lisäksi koiran tehtäviin on kuulunut alusta saakka veto- ja kantoapuna toimiminen sekä metsästys. Joka tapauksessa koiralla on alusta saakka ollut jokin rooli, tehtävä jonka ihminen on asettanut. Vaikka vuorovaikutus kahden nisäkkään välillä on aina ollut kaksi suuntaista, ovat pelimerkit alusta saakka olleet ihmisen käsissä. Ihminen on näyttänyt suunnan ja koira on sopeutunut.
Ihminen on määrätietoisesti jalostanut eläimiä jo vuosituhansia, nykymuotoinen suljetun rodun jalostaminen on silti varsin tuore ilmiö, joka alkoi aatelisten toimesta alle pari sataa vuotta sitten. Puhdasrotuisuutta, koirien rodunomaisuutta ja käyttöominaisuuksia ylläpitämään ja jalostusta valvomaan on perustettu omia yhdistyksiä ja järjestöjä varmasti jokaiseen läntiseen valtioon, joista suurin osa toimii kansallisen kennelliiton alla, jotka taas ovat sitoutuneet kansainväliseen kenneljärjestöön. Joskus tuntuu, että tämän järjestökoneiston valtaviin rattaisiin murenee se alkuperäinen tarkoitus, ainoa asia millä lopulta on merkitystä, ihminen ja koira. Kaikki lähtee ihmisestä, hänen tarpeistaan ja haluistaan. Sen mukaan ihmisen tulisi valita koira, metsästäjä tietenkin valitsee metsästyskoiran. Metsästyskoiria on jalostettu joka maailman kolkassa vastaamaan paikallisiin olosuhteisiin, metsästettävään riistaan ja tietenkin metsästäjän mielihaluihin. Rotulistoja selatessa huomaa, että valtaosa roduista on alkujaan jalostettu juuri metsästystä varten, vaikka monet rodut eivät enää jahtiin kelpaisikaan. Juuri metsästäessä koiran yliluonnollisilta tuntuvat aistit ja fyysiset kyvyt pääsevät parhaiten esille. Tähän kun yhdistetään ihmisen suurin voimavara äly, muodostuu pitelemätön yksikkö. Edellä mainittu yksikkö on kiehtonut minua aina. Ilman koiraakin metsästäjä pystyy toimimaan ja saamaan saalista, niin kuin monet koiratkin kykenevät metsästämään itsekseen, mutta ilman toista kummatkin ovat vajavaisia. Useasti pentujen perään kyselijät eivät itsekkään tiedä mitä haluavat. Halutaan (ei ole sama asia, kuin tarvitaan) metsästyskoira, mutta ei tiedetä mitä ja miten tullaan metsästämään. Lintukoiraa vailla olevan listalla saattaa olla vaihtoehtoina setteri, spanieli ja noutaja. Aivan oikein, kaikkia käytetään siipiriistan metsästykseen, mutta hyvin eri tavalla ja eri olosuhteissa. Olen huomannut myös uudenlaisen ilmiön jahtikoirien ympärillä. Ihminen hankkii mieleisensä oloisen metsästyskoiran ja huomaa yhtäkkiä hankkineensa metsästyskortin, aseen ja kulkee jahdissa, mitä ei varmasti olisi tapahtunut ilman koiraa. Jokaisen metsästyskoiran hankintaa suunnittelevan tulisi ensiksi miettiä tarvitseeko oikeasti koiraa. Vaikka koiran pitäminen ei ihmeitä vaadikaan, tuo se mukanaan kuitenkin vastuun koiran hyvinvoinnista. Metsästyskoirakin on koira jokaisena vuoden päivänä. Jos ei se muuta vaadi, niin riittävästi ruokaa, juomaa ja liikuntaa, sekä kuivan ja useasti lämpimän paikan lepäämiseen. Ennen kaikkea se sitoo omistajansa, mihinkään ei voi lähteä, eikä mitään tehdä huomioimatta koiraa. Tämä taas ei tarkoita sitä, että koiranomistajan tulisi elää täysin koiran ehdoilla. Koira on ihmistä varten, ei toisin päin. Koiran tehtävä on sopeutua, mutta vastuu koirasta on omistajalla. Toiseksi tarkasteluun kannattaa ottaa oma metsästys, eli omat tarpeet. Sorsanmetsästäjä ei osta hirvikivääriä, samalla tavalla kannattaa suhtautua koiranhankintaan, kuin olisi hankkimassa työkalua. Asia on yksinkertaista kun jahtimuoto on hyvin spesifinen, jos haluat metsästää vain jänistä koko metsästyskauden Lapissa, jää rotuvaihtoehtoihin hyvin pieni määrä rotuja. Tai tarvitset tietyntyyppistä luolakoiraa, ei valinta ole kovin hankalaa. Jos metsästäjä on aktiivinen ja jahdit käsittävät monta eri riistalajia yli koko metsästyskauden, muuttuu koiran valinta hankalammaksi, etenkin jos ei ole mahdollisuutta pitää yhtä useampaa koiraa. Melkein jokaiseen jahtimuotoon on jalostettu spesialistinsa, mutta niiden käyttöominaisuudet ovat yleensä rajoittuneet varsin kapealle. Samalla tavalla on jalostettu ”kaikenviljankoiria”, mutta useasti niiden käyttöominaisuudet eivät riitä vaativalle metsästäjälle jokaiseen jahtiin. Jos jokapaikanhöylä ei riitä, kannattaa valita spesialisti siihen tehtävään missä sitä eniten tarvitsee. Kaikki jahtikoirat, rotuun ja käyttötarkoitukseen katsomatta vaativat koulutusta toimiakseen metsästäjän parhaaksi. Useasti tämä ei tarkoita muuta kuin aikaa, aikaa olla metsässä ja touhuta koiran kanssa. Yksilötasolla on eroja, toiset vaativat enemmän töitä kuin toiset, mutta yksikään koira ei ole työtänsä oppinut harjoittelematta, silti suurinta roolia näyttelee syntyperäiset ominaisuudet. Itsenäisesti työskentelevien koirien kuten ajokoirien, hirvikoirien ja luolakoirien koulutuksessa metsästäjä ei pysty säätelemään juuri muuta kuin treenien määrää, pituutta ja oikea-aikaisuutta, mikä useasti tarkoittaa levon ja metsästyksen sopivaa suhdetta. Ilman hyviä syntyperäisiä ominaisuuksia, mistään treenistä ei kuitenkaan ole hyötyä. Ajokoira ei opi ajamaan eikä pystykorva haukkumaan jos sen kyvyt eivät siihen riitä. Kanakoiran saa seisomaan ja noutajan noutamaan, vaikka koiran perinnölliset tekijät eivät siihen sopisikaan, mutta hyvää metsästyskoiraa niistä ei tule. Kanakoirista puhutaan koulutettavina metsästyskoirina, eli ne vaativat tietynlaista koulutusta ennen metsästystä, se taas on kiinni siitä mitä omistaja metsästykseltään vaatii. Kun tavoitteena on saada riistaa toimivalla kanakoiralla, ei se vaadi sen enempää kuin toimiva ajokoira: hyvät syntyperäiset ominaisuudet ja riittävästi jahtia. Jos koiralla haluaa metsästää kokeiden asettamien raamien sisällä, pitää jokaiselle koiralle kouluttaa muutama temppu. Kanakoiria pidetään mielestäni virheellisesti hankalina ja työläinä kouluttaa, itse näen asian toisella tavalla. Jos koira on hankala kouluttaa, on se huono kanakoira. Kanakoiralla metsästäminen pohjautuu pitkälle koiran ja isännän väliseen suhteeseen ja sen mahdollistamaan yhteistyöhön. Hyvä kanakoira oppii varsin helposti metsästämään ohjaajansa kanssa, vaikka ohjaajan ominaisuudet olisivatkin puutteelliset. Jälleen koira tekee sitä missä se on paras, eli sopeutuu. Toki taitava kanakoiranohjaaja osaa vastaavasti sopeutua koiransa erityispiirteisiin. Jokainen koirayksilö ja rotu on hieman erin lainen, yksi yhteinen asia kaikilla hyvillä jahtikoirilla kuitenkin on. Niillä on metsästetty paljon. -Jussi |